Kennel Meevaller

Kennel Meevaller - kuulostaa suureltakin, mutta tosiaasiassa vain pienimuotoista kasvatusta harvakseltaan.
Asumme omakotitalossa maalla, peltojen keskellä, Pinsiössä. Koirat ovat perheenjäseniä ja asuvat kanssamme samoissa tiloissa. Mitään erillisiä kenneltiloja ei meillä ole.

Koiria meillä ei tällä hetkellä ole kuin kaksi, Fanni ja Peikko, molemmat karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria ja omia kasvatteja.
Koirat ovat elämäntapa ja harrastus, ollut aina. Olenkin harrastanut ja kilpaillut vuosien varrella koirieni kanssa agilityssä, palveluskoiralajeista haussa, viestillä ja FH-jäljellä, tokossa ja rally-tokossa. Uusimpina kiinnostuksen kohteina on hoopers ja nosework. Agility oli jo 80-luvun lopulta rakkain koiraharrastukseni, mutta viimeisin agilitykoirani Helmi menehtyi kesällä 2022 enkä sen jälkeen ole enää agilityä harrastanut. Vuonna 2012 valmistuin homekoiraohjaajaksi ensimmäiseltä Suomessa järjestetyltä kurssilta, mutta työkseni en sitä koskaan tehnyt. Näyttelyissä käyty viime aikoina harvakseltaan.

Olen jäsenenä Suomen Kennelliiton lisäksi Nokian Palveluskoiraharrastajissa ja Tampereen Seudun Koirakerhossa. Itsestään selvyys on jäsenyydet Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:ssä ja Nederlandse Herdershonden Clubissa.

Kasvattajan peruskurssin kävin jo vuonna 1993. Silloisesta koirastani ei kuitenkaan ollut jalostukseen ja ajatus kasvatustoiminnasta hautautui moneksi vuodeksi ja rotukin ehti vaihtua. Kennelnimen sain vuonna 2007 ja kasvattajan jatkokurssin kävin vuonna 2008.

Ensimmäinen koira, airedalenterrieri Kerri tuli perheeseemme, kun olin 15-vuotias. Ensimmäinen ikioma koira tuli samana vuonna, kun vanhin tyttäreni syntyi. Simppu-airedale oli aika vaikea luonteeltaan, enkä uskaltautunut sen kanssa koskaan virallisiin agility-kisoihin. Palveluskoira- ja tottisuraa vähän kokeiltiin huonolla menestyksellä. Vuonna 1993 tuli sitten suurin odotuksin agility-koirakseni Lilli-airedale. Se opetti minulle paljon, mm. kärsivällisyyttä ja sitkeyttä: kilpailimme 75 kertaa agility-kisoissa, ilman ainuttakaan 0-tulosta.
Halusin Lillin kaveriksi toisen koiran, mutta en uskaltanut ottaa toista terrieriä, niinpä perheeseemme tuli vuonna 1997 ensimmäinen karkeakarvainen hollanninpaimenkoira, elämäni koira Nella. Halusin paimenkoiran, mutta sen piti olla trimmattava ja sillä tuli olla parta! Koirakirjoja selaamalla löysin tämän rodun. En ollut koskaan nähnyt sellaista luonnossa, mutta kuvaus vaikutti mielenkiintoiselta. Kävimme kerran näyttelyssä katsomassa näitä ja sitten Viitasten Nambygo-kennelissä rapsuttelemassa koiria. Ja olimme myytyjä!
Nyt sain vihdoinkin agility-koiran, jonka kanssa harrastaminen oli ilo. Nellan kanssa osallistuimme useamman kerran SM-kisoihin ja se oli myös ensimmäinen agilityvalion arvon saavuttanut karkkariholsku. Koska Nella osoittautui sekä luonteensa, terveytensä ja ulkonäkönsä puolesta erittäin hyväksi koiraksi, halusin itselleni sen pennun. Nambygo-kennelin Hannu Viitanen taisi kyllä myös vähän yllyttää.
Siitä se sitten lähti...

Kasvatus

Meille syntyy pentuja harvoin ja harkitusti. Kaksi ensimmäistä yhteistyössä Nambygo-kennelin kanssa ja seuraavat omalle Meevaller-kennelnimelleni.

Kahdessa ensimmäisessä pentueessa oli emänä Nella (Mac Arrow's Lady Anna). Kaksi seuraavaa oli oman kasvattini Onnin (Nambygo Frau Fortuna) pentueita. Kolmas Meevaller-pentue kasvoi "Tuusulan haarakonttorissa" eli pentueen emän Savan (Nambygo Intelligent Ina) kotona. Sava oli kasvattini Nellan toisesta pentueesta.
Meevaller D-pentue s. 2012, emänä Meevaller Amusant
Meevaller E-pentue s. 2016 syntyi "Uudenkaupungin haarakonttorissa" emänä Meevaller Blondine-Bodien
Meevaller F-Pentue s. 2018, emänä Meevaller Doornroosje - vaikka tässä tapauksessa ei voi puhua pentueesta, saimme vain yhden prinsessan.

Olen myös tuonut Hollannista kaksi pentua. Myös astutusmatkat ovat suuntautuneet usein Suomen rajojen ulkopuolelle.
Meevaller-koiria esiintyy myös muiden kasvattajien koirien sukutauluissa.
Rotu on harvinainen kaikkialla, siksi yhteydet muihin kasvattajiin Suomessa ja ulkomailla ovat tärkeitä.

Pentueiden emäkoirat ovat olleet useimmiten omia harrastuskoiriani. Kun käyttää jalostukseen koiraa, jonka kanssa on vuosia harrastanut, on sen luonteesta muodostunut aika varma käsitys.
Pyrinkin kasvattamaan koiria, jotka soveltuvat erilaisiin harrastuksiin. Mielestäni koiralla pitää olla luonnetta: taistelutahtoa ja tempperamenttiä. Ehdottomasti sen on oltava myös miellyttämisenhaluinen. Koira ei saa "hötkyillä" turhasta. Vaikka tavoitteena on vilkas koira, on sen kuitenkin pystyttävä rauhoittumaan silloin, kun ei tapahdu mitään.
Oma ajatukseni kouluttamisessa on ollut aina se, että molemmilla - sekä koiralla että ohjaajalla - tulee olla kivaa! On todella palkitsevaa nähdä, kun koira oppii uusia asioita ja nauttii tekemisestä.

Pyrin luonnollisesti myös kasvattamaan mahdollisimman terveitä koiria. Näin pienessä rodussa, missä kaikki koirat ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen, tässä on tavattomasti haastetta.
Onneksi rotumme perinnölliset sairaudet eivät ole fataaleja ja ovat olleet toistaiseksi lieväasteisia. Yritän kerätä kaiken saatavan tiedon rodun koirista. Suomessa ollaan huomattavan avoimia tiedon jakamisessa verrattuna rodun kotimaahan, onneksi sielläkin on ilmapiiri muuttunut avoimempaan suuntaan.

Pennut

Meillä ei ole erillisiä koiratiloja, vaan koirat asuvat kotonamme perheenjäseninä, syövät keittiössä ja nukkuvat asuintiloissa, makuuhuoneessammekin. Mielestäni on ollut hienoa, että koirat ovat saaneet myös synnyttää omassa tutussa kodissaan. En suhtaudu ehdottoman kielteisesti sijoituskoiriinkaan, mutta luulen, että sekä emälle että tuleville pennuille on parempi, että synnytys tapahtuu mahdollisimman stressittömissä olosuhteissa. Pennut kasvavat perheen keskellä tottuen ääniin ja kaikkeen muuhun, mitä kotona tapahtuu. Kun niillä on tarpeeksi ikää, ne saavat tutustua myös talon muihin koiriin. Myös vieraat ovat tervetulleita katsomaan koiriamme ja pentuja. Pennut pääsevät ulkoilemaan, autoilemaan, tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Jos kaikki pennut eivät lähde maailmalle heti luovutusiässä, niiden kanssa kuljetaan ja niitä tutustetaan erilaisiin paikkoihin, niin kuin niille olisi tehty omassa kodissaankin.

Pennut luovutetaan aina rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä ja eläinlääkärin tarkastamina. Olen aina pyrkinyt saamaan kaikki pennut terveystutkimuksiin. Toivon, että ne aikanaan luonnetestattaisiin ja/tai vietäisiin MH-kuvaukseen, ehkä myös näyttelyyn kerran-kaksi. Tämän kokoinen koira on ehdottomasti koulutettava, ainakin sen verran, että on yhteiskuntakelpoinen. Koska nämä ovat aktiivisia koiria, toivon, että pääsevät tekemään palveluskoiralajeja ja/tai agilityä ja/tai tokoa, rallytokoa ...

Tulen seuraamaan niiden elämää ja toivon, että tulevat perheet ovat valmiita tähän!

28.2.2023
Riitta