MEEVALLER
- Hollandse herders

Kennel Meevaller


Vaikka kennelnimi on minun nimissäni, mieheni Kalle auttaa luonnollisesti koirien hoidossa. Kasvattaminen ja koirien koulutus ovat kuitenkin minun vastuullani. Minulla on kolme aikuista tytärtä, jotka ovat jo kaikki muuttaneet pois kotoa. Asumme omakotitalossa maalla, peltojen keskellä, Pinsiössä. Koulutukseltani olen insinööri ja rahat koiraharrastukseen tulee Tampereen kaupungilta palkan muodossa.

Koiria meillä on tällä hetkellä viisi, kaksi narttua ja kolme urosta. Kaikki karkeakarvaisia hollanninpaimenkoiria. Agility on ollut jo 80-luvun lopulta rakkain koiraharrastukseni ja nytkin laumassamme on kaksi agilityä harrastavaa koiraa. Viime vuosina olen kuitenkin innostunut myös palveluskoirien haku-kokeesta. Myös TOKO-kokeissa olen käynyt, tosin en nykyisten koirieni kanssa. Vuonna 2012 valmistuin homekoiraohjaajaksi ensimmäiseltä Suomessa järjestetyltä kurssilta. Kaikkien kanssa olen käynyt näyttelyissä, toisten kanssa enemmänkin. Näyttelyitä olen kiertänyt useassa eri maassa, mutta ehkä se on ollut ennemminkin tekosyy matkailuun. Mottoni: lähden koiranäyttelyyn, jos näyttelypaikka on laivamatkan takana. Rodun kotimaan näyttelyissä, varsinkin erikoisnäyttelyssä, on tietysti aina mielenkiintoista käydä, missään muualla ei näe niin paljoa holskuja!

Vuosien varrella olen toiminut agility-kouluttajana, eri tehtävissä lukemattomissa agility-kisoissa, näyttelytoimikunnissa ja kehäsihteerinä koiranäyttelyissä, luonnetestitoimitsijana jne. Pyrin myös käymään mahdollisimman paljon kasvattamiseen ja jalostamiseen liittyviä kursseja. Olen jäsenenä Kennelliiton lisäksi Tampereen Seudun Koirakerhossa, Nokian Palveluskoiraharrastajissa ja Ylöjärven Koirakerhossa. Itsestään selvyys on jäsenyydet Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:ssä ja Nederlandse Herdershonden Clubissa.

Kasvattajan peruskurssin kävin jo vuonna 1993. Silloisesta koirastani ei kuitenkaan ollut jalostukseen ja ajatus kasvatustoiminnasta hautautui moneksi vuodeksi. Kennelnimen sain vuonna 2007 ja kasvattajan jatkokurssin kävin vuonna 2008.

Ensimmäinen koira, airedalenterrieri Kerri tuli perheeseemme, kun olin 15-vuotias. Se ei ollut täysin oma koirani, mutta sain esittää sitä näyttelyissä ja viesti-kokeissa olin toisena ohjaajana. Sainpa muutaman kerran ohjata tottelevaisuusosuudenkin, olinhan myös käynyt kentällä ahkerasti treenaamassa. Ensimmäinen ikioma koira tuli samana vuonna, kun vanhin tyttäreni syntyi. Simppu-airedale oli aika vaikea luonteeltaan, enkä uskaltautunut sen kanssa koskaan virallisiin agility-kisoihin, palveluskoira- ja tottisuraa vähän kokeiltiin huonolla menestyksellä. Vuonna 1993 tuli sitten suurin odotuksin agility-koirakseni Lilli-airedale. Se opetti minulle paljon, mm. kärsivällisyyttä ja sitkeyttä: kilpailimme 75 kertaa agility-kisoissa, ilman ainuttakaan 0-tulosta. Tokoa ja hakua kokeilimme myös vähän.
Halusin Lillin kaveriksi toisen koiran, mutta en uskaltanut ottaa toista terrieriä, niinpä perheeseemme tuli vuonna 1997 ensimmäinen karkeakarvainen hollanninpaimenkoira, Nella. Halusin paimenkoiran, mutta sen piti olla trimmattava ja sillä tuli olla parta! Koirakirjoja selaamalla löysin tämän rodun. En ollut koskaan nähnyt sellaista luonnossa, mutta kuvaus vaikutti mielenkiintoiselta. Kävimme kerran näyttelyssä katsomassa näitä ja sitten Viitasten Nambygo-kennelissä rapsuttelemassa koiria. Ja olimme myytyjä!
Nyt sain vihdoinkin agility-koiran, jonka kanssa harrastaminen oli ilo. Ei tietenkään aina tullut tulosta, mutta kaikki oli kuitenkin mahdollista: Nellan kanssa osallistuimme useamman kerran SM-kisoihin ja se oli myös ensimmäinen agilityvalion arvon saavuttanut karkkariholsku. Koska Nella osoittautui sekä luonteensa, terveytensä ja ulkonäkönsä puolesta erittäin hyväksi koiraksi, halusin itselleni sen pennun. Nambygo-kennelin Hannu Viitanen taisi kyllä myös vähän yllyttää.


Kasvatus

Meille syntyy pentuja harvoin ja harkitusti, toistaiseksi viisi pentuetta. Kaksi ensimmäistä yhteistyössä Nambygo-kennelin kanssa ja seuraavat omalle kennelnimelleni.

Kahdessa ensimmäisessä pentueessa oli emänä Nella (Mac Arrow's Lady Anna). Kaksi seuraavaa oli oman kasvattini Onnin (Nambygo Frau Fortuna) pentueita. Kolmas Meevaller-pentue kasvoi "Tuusulan haarakonttorissa" eli pentueen emän Savan (Nambygo Intelligent Ina) kotona. Sava on myös kasvattini, Nellan toisesta pentueesta. Omaa kasvatuslinjaa on tarkoitus jatkaa edelleenkin. Seuraavan pentueen emänä tulee olemaan Hupi, joka on Onnin jälkeläinen.

Olen myös tuonut Hollannista kaksi pentua. Myös astutusmatkat ovat suuntautuneet usein Suomen rajojen ulkopuolelle.
Rotu on harvinainen kaikkialla, siksi yhteydet muihin kasvattajiin Suomessa ja ulkomailla ovat tärkeitä.

Pyrin käyttämään mahdollisimman laajasti erisukuisia uroksia nartuilleni. Pyrin löytämään koiria, joista on terveystietoja, erityisesti silmä- ja lonkkatutkimukset pitäisi olla tehty. Toivon, että koiria olisi myös koulutettu, jotta niiden luonteista saisi edes jotain tietoa. Euroopassahan ei ole vastaavia luonnetestejä tai MH-kuvauksia kuin meillä täällä Pohjoismaissa. Onneksi myös meillä Suomessa on hyviä uroksia.

Tähänastisten pentueiden emäkoirat ovat olleet omia harrastuskoiriani (Savaa lukuunottamatta, jonka taas muuten tunnen hyvin). Kun käyttää jalostukseen koiraa, jonka kanssa on vuosia harrastanut ja kouluttanut sitä, on sen luonteesta muodostunut aika varma käsitys.
Pyrinkin kasvattamaan koiria, jotka soveltuvat erilaisiin harrastuksiin. Mielestäni koiralla pitää olla luonnetta: taistelutahtoa ja tempperamenttiä. Ehdottomasti sen on oltava myös miellyttämisenhaluinen. Koira ei saa "hötkyillä" turhasta. Vaikka tavoitteena on vilkas koira, on sen kuitenkin pystyttävä rauhoittumaan silloin, kun ei tapahdu mitään.

Pyrin luonnollisesti myös kasvattamaan mahdollisimman terveitä koiria. Näin pienessä rodussa, missä kaikki koirat ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen, tässä on tavattomasti haastetta. Onneksi rotumme perinnölliset sairaudet eivät ole fataaleja ja ovat olleet toistaiseksi lieväasteisia. Yritän kerätä kaiken saatavan tiedon rodun koirista. Suomessa ollaan huomattavan avoimia tiedon jakamisessa verrattuna rodun kotimaahan, onneksi sielläkin on ilmapiiri muuttunut avoimempaan suuntaan. Pitkäntähtäimen suunnitelmana - tai ainakin hartaana toiveena - olisikin, että voisimme tehdä risteytyksiä toisiin muunnoksiin tai jopa eri rotuihin (esim. belgianpaimenkoira laekenois) geenipohjan laajentamiseksi. Toistaiseksi asialle ei ole kuitenkaan näytetty vihreää valoa Hollannin suunnalta, mutta ilmeisesti tässäkin alkaa pikku hiljaa tulla uusia aatoksia.


Pennut

Meillä ei ole erillisiä koiratiloja, vaan koirat asuvat kotonamme perheenjäseninä, syövät keittiössä ja nukkuvat asuintiloissa, makuuhuoneessammekin. Mielestäni on ollut hienoa, että koirat ovat saaneet myös synnyttää omassa tutussa kodissaan. En suhtaudu ehdottoman kielteisesti sijoituskoiriinkaan, mutta luulen, että sekä emälle että tuleville pennuille on parempi, että synnytys tapahtuu mahdollisimman stressittömissä olosuhteissa. Pennut kasvavat perheen keskellä tottuen ääniin ja kaikkeen muuhun, mitä kotona tapahtuu. Kun niillä on tarpeeksi ikää, ne saavat tutustua myös talon muihin koiriin. Myös vieraat ovat tervetulleita katsomaan koiriamme ja pentuja. Pennut pääsevät ulkoilemaan, autoilemaan, tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Jos kaikki pennut eivät lähde maailmalle heti luovutusiässä, niiden kanssa kuljetaan ja niitä tutustetaan erilaisiin paikkoihin, niin kuin niille olisi tehty omassa kodissaankin.

Pennut luovutetaan aina rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä ja eläinlääkärin tarkastamina. Pennun hinta sisältää lonkkakuvauksen sekä silmien tutkimisen (peilaus ja gonioskopia-tutkimus) koirien olleessa noin 1-vuotiaita. Toivon, että ne aikanaan luonnetestattaisiin ja/tai vietäisiin MH-kuvaukseen, ehkä myös näyttelyyn kerran-kaksi. Ihanteellista olisi, jos ne pääsisivät harrastamaan agilityä, tokoa tai vaikkapa palveluskoiralajeja. Mutta toki jollekulle kunniakas "kotikoiran" ura on se oikea.

Tulen seuraamaan niiden elämää ja toivon, että tulevat perheet ovat valmiita tähän!